Yritysinfo
Taaleritehdas on varainhoitotalo, joka keskittyy vaurastuvien yksityishenkilöiden kokonaisvaltaiseen yksityispankkiiripalveluun ja instituutioasiakkaiden omaisuudenhoitoon. Sijoitustoimintamme perustuu kustannustehokkuuteen, läpinäkyvyyteen ja näkemykselliseen salkunhoitoon.
Taaleritehdas koostuu emoyhtiöstä Taaleritehtaasta sekä kolmesta tytäryhtiöstä, Taaleritehtaan Omaisuudenhoidosta, Taaleritehtaan Rahastoyhtiöstä sekä Taaleritehtaan Pääomarahastoista. Lisäksi Taaleritehtaalla on osakkuusyhtiö, verosuunnitteluun keskittyvä Veropaja Oy ja osaomistusyhtiö sijoitusasuntoimintaan keskittyvä Asuntoverstas Oy. Ryhmässä on 76 työntekijää. Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa, Porissa ja Oulussa.
Taaleritehdas on vahvasti yrittäjävetoinen. 61 prosenttia yrityksestä on henkilökuntaan kuuluvien partnerien omistuksessa ja 39 prosenttia jakautuu kolmen sijoittajan kesken. Sijoittajaomistajia ovat yhtiöidensä kautta Peter Fagernäs, Esa Karppinen ja Pertti Laine.
Yritysrakenteemme on luotu tukemaan yksityispankkiiriemme ja sijoitusjohtajiemme ratkaisu- ja tuoteriippumattomuutta. Haluamme varmistaa, että asiakkaamme varat on sijoitettu aina hänelle parhaiten sopiviin sijoitusratkaisuihin.
Taaleritehtaan toiminta Finanssivalvonnan valvomaa
Taaleritehdas Oy ja Taaleritehtaan Omaisuudenhoito Oy ovat Finanssivalvonnan valvonnan alaisina toimivia sijoituspalveluyrityksiä. Taaleritehtaan Rahastoyhtiö Oy on Finanssivalvonnan valvonnan alaisena toimiva rahastoyhtiö.
Yksityisasiakkaalle
Sijoitettavan varallisuuden alkaessa olla puolen miljoonan luokkaa, suosittelemme lämpimästi palvelujamme Sinulle. Yksityispankkiirimme auttaa sinua tällöin valitsemaan tilanteeseesi ja tavoitteisiisi sopivimmat varainhoitopalvelut.
Yhteisöasiakkaille
Haastamme yhteisöjen omaisuudenhoidon käyttämällä sijoitustoiminnassamme pääsääntöisesti tehokkaita ETF-rahastoja ja panostamalla toiminnassamme läpinäkyvyyteen ja avoimuuteen.

