Palvelut yksityisasiakkaille
Tunnista riskiprofiilisi
Varainhoidon suunnittelu alkaa oman riski-tuotto -suhteen määrittelystä. Yksinkertaistettuna se tarkoittaa, että löydetään yhteinen ymmärrys siitä, miten suurta pääoman arvon heilahtelua asiakas haluaa kantaa menettämättä mielenrauhaansa. Riski ja tuottohan tunnetusti kulkevat käsi kädessä: korkea tuotto-odotus sisältää aina myös suuren riskin.
Sijoittaminen on kuin autolla ajoa. Ajajia on karkeasti kolmea eri tyyppiä:
- Jännittävät kokemukset ja suuret riskit. Ajan aina kykyjeni äärirajoilla - välillä ne ylittäen.
- Ei elämyksiä. Riskit tunnistaen, mutta optimoiden. Uskoen, että paras sujuvuus ja turvallisuus saavutetaan nopeusrajoituksia ja muita sääntöjä pääsääntöisesti noudattamalla.
- Riskit minimoiden. Kaikissa olosuhteissa. En halua asettua liikenneriskeille alttiiksi. Nopeusrajoitukset ovat ehdottomia maksiminopeuksia. Muutkin saisivat olla vähän varovaisempia.
Sijoittamisessa pätevät samat perustyylit, joihin vaikuttavat kunkin omat taidot, luonne ja asenne. Oleellista on, että tunnistaa oman tyylinsä ja toimii sen mukaan samalla ymmärtäen, että kaikki eivät toimi samoin. Näin esimerkiksi naapurin sijoitustuottoja ei voi verrata omiinsa ottamatta huomioon hänen sijoitustyyppiään ja näin tietämättä, minkälaisia riskejä hän on ottanut. Tästä syystä varainhoito Taaleritehtaalla alkaa aina asiakkaan sijoitusstrategian ja sijoitustyylin analysoinnilla.
Yhteisöasiakkaille
Haastamme yhteisöjen omaisuudenhoidon käyttämällä sijoitustoiminnassamme pääsääntöisesti tehokkaita ETF-rahastoja ja panostamalla toiminnassamme läpinäkyvyyteen ja avoimuuteen.

