Taaleritehdas rakentaa merkittävän määrän tuulivoimaa

Suomi on tuulivoiman rakentamisessa Euroopan surkeimpia maita. Vain Slovakian, Slovenian ja Maltan sähköntuotannosta tuulivoima muodostaa pienemmän osan kuin Suomella. Esimerkiksi Ruotsilla on kymmenkertainen määrä tuulivoimaa Suomeen verrattuna.


Suomessa tuulee riittävästi


Selitykseksi ei sovi vähätuulisuus, sillä muissa jopa vähemmän tuulisissa maissa, tuuliolosuhteet ovat hyvinkin riittävät kannattavien tuulivoimaloiden ylläpitoon. Esimerkiksi Saksassa, jossa tuulee keskimäärin yhtä paljon kuin Suomessa, on käytössä jo nyt satakertainen määrä tuulivoimaa Suomeen verrattuna.


Suomen on kymmenkertaistettava tuulivoimansa vuoteen 2020 mennessä


EU velvoittaa Suomea lisäämään uusiutuvan energian tuotannon osuutta sähkön loppukulutuksestaan. Tällä hetkellä Suomi tuottaa tuulivoimalla vain 0,4 % energiastaan, vuoteen 2020 mennessä osuus tulee nousemaan 6 %:iin. Tämän tuottamiseksi tarvitaan noin 2500 MW tuulivoimakapasiteettia. Vuonna 2010 Suomessa otettiin käyttöön vain 52 MW uutta tuulivoimaa, kun esimerkiksi Bulgariassakin saatiin aikaiseksi 198 MW:n arvosta tuulivoimakapasiteettia.

 

Naapurimaassamme Ruotsissa rakennettiin vuoden 2010 aikana 605 MW uutta tuulienergiaa. Tuulivoiman osuuden sähkönkäytöstä pitäisi Suomessa kasvaa vuoteen 2020 mennessä nykyisestä 0,3 %:sta noin 6 %:iin. Käytännössä tämä tarkoittaa kahden uuden tuulivoimalan rakentamista joka viikko.


Tuulivoima on maailmanlaajuisesti erittäin hyvin hyödynnettävissä oleva energianlähde. Tuulienergiapotentiaali on 40-kertainen verrattuna maailman sähkönkulutukseen. Teknisesti hyödynnettävissä oleva vuosituotantokin on noin 53 000 TWh eli neljä kertaa maailman sähkönkulutus vuonna 2002.