Rahastot
Taaleritehdas ArvoRein
Eniten johtavia yrityksiä maailmassa
Saksankielisessä Euroopassa on yli tuhat maailman johtavaa yritystä*. Saksan johdolla tämä alue on Euroopan johtava talousalue ja sen yrityksillä menee hyvin. Sijoittamalla alueen yrityksiin saa samalla vahvan läsnäolon myös kehittyville markkinoille, koska suuri osa yritysten liikevaihdosta tulee näiltä alueilta. (*Harvard Business Review 2011)
Suomalaiselle sijoittajalle alueessa on paljon tuttua; on helppo ymmärtää saksankielisten maiden yrityksiä ja liike-elämää, koska yrityskulttuurimme ovat arvoiltaan hyvin samankaltaisia. Saksankielisen alueen erityisominaisuutena on vahva Mittelstand-kulttuuri, jolla tarkoitetaan talouden moottorina toimivia pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Omistajuuden tärkeys ja perheyhtiökulttuuri määrittävät vahvasti yritysten arvopohjaa.
Arvosijoittamisessa loistava potentiaali
Arvosijoittaminen perustuu oivallukseen, jonka mukaan osakkeen tai yhtiön hinta ja arvo ovat kaksi eri asiaa. Arvosijoittaja ostaa alihintaan yrityksiä muun muassa seuraavin kriteerein: hyvä ja vakaa tuotto, hyvä yritysjohto, ei ylivelkainen. Sijoittajat sekoittavat hyvin yleisesti hyvät yritykset ja hyvät sijoituskohteet. Useat pitkäaikaiset tutkimukset osoittavat, että arvoyritykset ovat tuottaneet globaalisti merkittävästi paremmin kuin niin sanotut kasvuyhtiöt. Kannattaakin siis ostaa halvalla ja myydä kalliilla.
Taaleritehtaalla ainutlaatuista osaamista
Taaleritehtaan arvosijoittamisen taustavoima ja ideanikkari on Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen. ArvoReinin toisena salkunhoitajana toimii tunnustettu salkunhoitaja Mika Heikkilä, joka hoitaa Taaleritehtaalla myös Suomeen arvosijoittavaa ArvoMarkkaa. ArvoReinin päävastuullisella salkunhoitajalla Jonas Koivulalla on merkittävä kokemus sijoittamista saksankieliselle alueelle. Hän on myös erityisen ansioitunut Sveitsin osakemarkkinan tuntija. Jonas painottaa salkunhoidossa pieniä ja keskisuuria yrityksiä eli Mittelstandia, koska näissä yhtiöissä on suurin kasvupotentiaali pitkällä aikavälillä.
| Perustiedot | |||
|---|---|---|---|
| Nimi | Taaleritehdas ArvoRein | Tuotto-osuudet ja niiden irtoamispäivä | |
| Rahastotyyppi | Arvo-osakerahasto | Arvopaperilaji | Rahasto |
| Yhtiö | Taaleritehtaan Rahastoyhtiö Oy | Kaupankäyntitunnus | TTREINA FH |
| Rahaston y-tunnus | 2403456-3 | ISIN-koodi | FI4000023999 / FI4000024013 |
| Salkunhoitajat |
Jonas Koivula
|
Valuutta | EUR |
| Vertailuindeksi | DJ STOXX Europe 600 gross return EUR | Aloituspvm | 9.9.2011 |

