FINSIF ry
Taaleritehdas on FINSIF Ry:n jäsen
FINSIF - Finland’s Sustainable Investment Forum ry:n tarkoituksena on edistää vastuullista sijoittamista, joka ottaa huomioon ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyvät seikat varainhoidossa ja sijoituspäätöksiä tehdessä. Yhdistyksen ovat perustaneet ryhmä suomalaisia sijoittajia, varainhoitajia ja palveluntarjoajia.
Suomesta on pitkään puuttunut taho, joka toisi vastuullista sijoittamista aktiivisesti esille. Syvällinen ja asiantunteva keskustelu vastuullisesta sijoittamisesta on muutamaa viime vuotta lukuun ottamatta puuttunut lähes kokonaan ja aiheeseen liittyy edelleenkin ennakkoluuloja, väärinkäsityksiä ja ehkä jopa ripaus mystiikkaa.
Näiden seikkojen pohjalta joukko YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteiden allekirjoittajia ja samalla yhteensä yli 250 miljardin euron sijoitusvarallisuutta edustavaa tahoa kokoontui syksyllä 2009 yhteen keskustelemaan foorumin tarpeesta. Lukuisten keskustelujen, ideariihien ja kokoontumisten tuloksena perustettiin 10.6.2010 FINSIF, Suomen vastuullisen sijoittamisen foorumi, joka tarjoaa tietoa sekä välineitä vastuullisen sijoittamisen omaksumiseen omissa organisaatioissamme, luo yhteiskunnallista keskustelua ja toivottavasti myös muokkaa asenteita - pala kerrallaan.
Yksityisasiakkaalle
Sijoitettavan varallisuuden alkaessa olla puolen miljoonan luokkaa, suosittelemme lämpimästi palvelujamme Sinulle. Yksityispankkiirimme auttaa sinua tällöin valitsemaan tilanteeseesi ja tavoitteisiisi sopivimmat varainhoitopalvelut.
Yhteisöasiakkaille
Haastamme yhteisöjen omaisuudenhoidon käyttämällä sijoitustoiminnassamme pääsääntöisesti tehokkaita ETF-rahastoja ja panostamalla toiminnassamme läpinäkyvyyteen ja avoimuuteen.

