Omat Taalerit

FIBS ry

Taaleritehdas on FIBS ry:n jäsen 

 

Taaleritehdas on liittynyt suomalaiseen vastuullisen yritystoiminnan verkostoon, FIBS:iin Finnish Business & Society ry (FIBS) on vastuullisen yritystoiminnan verkosto, voittoa tavoittelematon yhteiskuntavastuualan toimija, jonka tarkoituksena on edistää taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti vastuullista yritystoimintaa Suomessa.

 

FIBS:n jäsenenä Taaleritehdas saa lisätietoa vastuullisuuden toteuttamiseen tiedon, kontaktien ja vertaistuen avulla. FIBS:n ainutlaatuisuus perustuu monimuotoiseen jäsenistöön: FIBS-verkostoon kuuluu niin yrityksiä kuin yritysten keskeisiä sidosryhmiäkin kansalaisjärjestöistä oppilaitoksiin. FIBS on mukana yhteiskuntavastuualan virallisissa ja epävirallisissa verkostoissa sekä työ- ja ohjausryhmissä ja seuraa aktiivisesti myös kansainvälisten yhteistyöjärjestöjensä toimintaa.

 

FIBS:n näkökulma yhteiskuntavastuuseen on liiketoiminnallinen: vastuullisuus edistää yritysten innovatiivisuutta, kilpailukykyä, riskienhallintaa ja maineenrakennusta sekä mahdollistaa kestävän kehityksen mukaisen kasvun ja tukee näin yritysten kannattavuutta pitkällä aikavälillä.

 

FIBS:n jäsenien tavoitteena on omaksua yhteiskuntavastuu osaksi strategista suunnittelua ja jokapäiväistä johtamista.

 

Lue lisää FIBS:stä.
 

Yksityisasiakkaalle

Sijoitettavan varallisuuden alkaessa olla puolen miljoonan luokkaa, suosittelemme lämpimästi palvelujamme Sinulle. Yksityispankkiirimme auttaa sinua tällöin valitsemaan tilanteeseesi ja tavoitteisiisi sopivimmat varainhoitopalvelut.

» Lue lisää

Yhteisöasiakkaille

Haastamme yhteisöjen omaisuudenhoidon käyttämällä sijoitustoiminnassamme pääsääntöisesti tehokkaita ETF-rahastoja ja panostamalla toiminnassamme läpinäkyvyyteen ja avoimuuteen.

» Lue lisää